Viemäriremontin hintaan vaikuttavat tekijät – sukitus hinnat nousseet

30.1.2020

Sukitustarvikkeiden hinnat ovat korottuneet vuonna 2021-2024 viisi kertaan.

 

Viemäriremontin hinnat olivat edullisimmillaan keväällä 2020, jonka jälkeen suunta tarvikkeissa on ollut ainoastaan ylöspäin. Tukkurit ovat nostaneet hintoja jo moneen kertaan ja loppua ei ole näköpiirissä.  

 

 

Viemäriremontin sisältö

 Viemärisaneerauksessa on tärkeää ottaa huomioon muutakin kuin viemärissä olevat putket. Vesikalusteitakin kannattaa uusia samassa yhteydessä ammattilaisen ollessa paikalla. Esimerkiksi vanha wc-istuin takaisin asennettuna työllistää yhtä paljon kuin uuden asennus, joten vaihto voi olla erittäin järkevää. Käsienpesualtaiden hajulukot ovat tärkeää uudistaa viemäriremontin yhteydessä niiden ollessa suurin viemäreiden vesivahinkojen aiheuttaja. Lattiakaivoja ei tarvitse poistaa, kun niiden sisään voidaan laittaa uusikin.

 

 

 Viemäriremonttia suunitellessa on hyvä selvittää millaisilla materiaaleilla toimijat tarjoaa sukitusta. VTT:llä testatut materiaalit ovat keskimäärin laadukkaita tai niiden yhteensopivuus eri materiaalien kanssa on tiedossa. VTT:n hyväksymien viemärisaneerausmenetelmien mukaan polyesterihuopasukka pitää olla riittävän paksu, jotta saadaan halkaisijaltaan pieniin ja suuriin viemäriputkiin itsessään kantava rakenne. Myös haaravahvikkeiden asennus viemärihaaroihin kertoo toimijan vastuullisuudesta tehdä työ huolellisesti. 

 

 

 

Sisältöä verratessa kaikki ei ole pelkästään numeroita. Meillä jokaisella on kokemusta huonosti tai kohtuullisesti onnistuneesta remontista tai -palvelusta. Omaan kotiin haluaisi tulevan vain onnistuneimman asentajaparin, joka onnistuu viemäriremontista vähintään kiitettävästi. Erikoisvarusteltu viemärisaneerauksen asennusauto mahdollistaa työtilat, niin asiakkaan omakotitalosta ei tule työmaata.

 

Onko viemäriremonteissa hintaeroja?

Viemäriremontin hinnan suuruuteen vaikuttaa putkien kokonaispituus, haaraojen lukumäärä, putkien koko, vaihdettavat vesikalusteet ja paljon muuta. Viemäristön jälkiasennukset ja omaperäiset viritykset voivat työllistää tavanomaista enemmän. Muutaman metrin pitempi linja työllistää suhteessa vähemmän, jolloin metrihinnoittelu ei oikein sovi omakotitalojen hintakartoitukseen. Viemärihaarakohdat ovat avain tekijässä omakotitalon viemäriremonttia laskettaessa. 

Vuosikymmenien saatossa viemäristön asennustyyli ei ole muuttunut juuri ollenkaan. 60–70-luvun talojen viemärit ovat lähes identtiset. Viemärin runkoputki lähtee wc-istuimesta tai viemärintuuletusputkesta katolta ja päättyy pihalla olevaan rengaskaivoon tai tarkistuskaivoon. Runkoputkeen yhdistyy haaroja ja pystyviemäreitä.

Viemäristössä karhea ja hauras betoniviemäri työllistää pesuvaiheessa enemmän kuin puhdas muoviputki. Valurautaputken vuosiluku kertoo harvoin putken kunnosta, kun 70-luvun taitteessa viemäreihin on käytetty lähes poikkeuksetta hauraampaa putkea kuin 60-luvun alussa.

 

 

Yrityksen kulurakenne voi olla raskas tai kevyt. Työtilat, autot ja myyjät ovat yrityksen pakollisia menoja. Toimijoiden sisällöissä ja hinnoissa on suuriakin eroja, joten niiden vertailuun kannattaa perehtyä. Edullinen viemäriremontin hinta ei aina tarkoita sisällön puutteellisuutta. Tarjouksen ollessa voimassa vain hetken “siirtyneen työmaan takia”, kannattaa siitä huolimatta nukkua yön yli ja ottaa vähintään yksi tarjous vertailtavaksi.

 

Yhteenveto

 

 

Viemäriremonttia vertailessa kannattaa selvittää toimijan vastuut remontin aikana ja vastuuvakuutukset. Yrityksellä on hyvä olla pitkä kokemus, mutta yksittäisen asentajan kokemus ratkaisee myös olennaisesti – hän loppupelissä toteuttaa viemäriremontin, ei yritys. Vastuullinen toimija ottaa kokonaisvastuun viemäriremontista antaen kiinteän urakkahinnan ilman lisätyökohtia.

Selkeä, kirjallinen raportti kuvineen ja videoideen viemäreiden kunnosta antaa totuudenmukaisen kuvan viemäreiden kunnostustarpeesta jolloin vältytään tekemästä turhaa työtä – joskus vain huoltotoimenpiteet riittävät.

Pyydä maksuton putkikartoitus

Lähetä meille viestiä alla olevalla lomakkeella, niin otamme teihin mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme ajankohdan maksuttomalle putkikartoitukselle

Voitte myös soittaa suoraan 044 9747251

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.